torstai 1. lokakuuta 2015

TET-päivä kirjastoautossa


 TET-harjoittelijoina oli Anton ja Julia. He kertoivat päivästään seuraavia juttuja:

"Tänään olen vienyt varastoon kirjoja, jotka eivät ole juuri nyt menossa kirjastoautoon. Ennen kuin kirjoja vietiin varastoon, ne piti järjestää sen mukaan, mihin kohtaan varastoa ne kuuluvat. Eli ne piti järjestää genren mukaan, ja laittaa sitten vielä jokainen omassa genressään aakkosiin.
Kirjat pitää järjestää ennen kuin ne vie varastoon, koska varasto on todella iso. Siellä on kaikkien osastojen kirjoja, lehtiä, dvd:tä ja cd:tä eli siellä on paljon (monta miljoonaa kirjaa esimerkiksi) tavaraa. Jos tavarat laitettaisiin varastoon miten sattuu, sieltä ei  enää löytäisi mitään, joten varaston täytyy olla hyvässä järjestyksessä."

   "Hain myös varastosta kaikki lasten kuvakirjat, joiden aiheena oli joko talvi, tai isä/setä/vaari sekä vielä kolmantena hakukohteena oleva Halloween. Näitä laitoin valmiiksi melko isoihin kärryihin. Ja niitä kirjoja oli oikeasti paljon: talvikirjojen kärry oli tupaten täysi, halloweenkirjojen kärrystä yli puolet oli täynnä ja isäkirjojenkin kolmannesta kärrystä täyttyi noin neljäsosa."



   "Fiilis on ollut oikein hyvä, ja on jopa parantunut päivän mittaa. Hyvä mieli on pysynyt yllä mukavan työn (melko helpon sellaisen)  ja mukavien työntekijöiden avulla.
     Työ kirjastossa on ollut oikein mukavaa ja hauskaa näiden parin viikon ajan. Kirjastossa oli enemmän töitä kuin ajattelin, odotin lähinä kahden viikon kirjojen hyllytyssessiota. En edes tiennyt, että täällä voi katsoa mikrofilmejä - jollain kummallisella masiinalla sekin onnistuu. Tänään löysin kellarista yhden lyhyen kirjan/sarjakuvan, jonka luin siinä muun homman sivussa. (Aineistoon tutustuminen kuuluu osana kirjastotyöhön.) Ekana tiistaina löysin yhden elokuvan, jonka lainasin ja oletan, että se tulee olemaan oikein hyvä."

Molemmat harjoittelijat tekivät täyden harjoittelupäivän auto-osastolla. Työtä oli paljon, urakat isoja mutta hommat oli hoidettu jo ennen määräaikaa. Lisätehtäviä heille sai miettiä pariin otteeseen, joten vaikuttaa siltä, että heillä on paljon valmiuksia työelämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti